Varhaisteinin tapaturma on aiheuttanut äidissä varsin yllättäviä reaktioita. Itsekin ihmettelen, että miten on mahdollista äidille ottaa niin suuri osa lapsensa murheesta hartioilleen. No omissa hartioissa nämä murheet ovat kyllä tuntuneet ihan konkreettisesti, sillä niska ja hartiaseutu ovat tavattoman jumissa. Siis käytännössä ihan sementtiä!

Viikko on vierähtänyt siitä, kun kipsi ilmaantui kotiimme. Minä en sinä aikana ole nukkunut yhtään yötä kokonaan, vaan joka armas ilta valvon klo 00-02 välille ja sitten herään jo klo 05. Ei hemmetti, minkä ihmeen takia? Potilas itse on ottanut asian erittäin hyvin, pärjään kipsin kanssa kuin vanha tekijä. Äiti taas on aivan toista. Minulla särki jalkojankin pari ensimmäistä yötä ihan hemmetisti, että melkeinpä piti särkylääkettä hakea. On se kumma, kuinka se myötäeläminen menee niin pitkälle, että kivut ja särytkin siirtyvä ihmisestä toiseen...

No, keskiviikkona alkoi sitten jo tuntemaan nahoissaa sen, että nukkuminen on jääny luvattoman vähälle. Väsytti, kiukutti, harmitti, marmatti ja vaikka mitä. Onneksi sentään alkuviikosta pääsin hierojalle kuumakivihierontaan, joka auttoi ainakin hetkellisesti asiaan. Edellisiltana turvauduin sitten lääkkeiden voimaan ja päätin ottaa nukkumaan mennessä lihasrelaksantti lääkkeen, jottei aamulla taas päätä ja hartioita särkisi. (Mikään ei ole niin raivostuttavaa, jos jo heti aamusta alkaen päätä särkee...ilma että edellisenä yönä on riekkunut kukonlaululle saakka ) Lääke auttoi nukahtamaan rennosti, mutta edelleen heräsin 05, eikä uni sen jälkeen enää tullut.

Toistin tuon jälleen eilen illalla ja kas kummaa, aamulla heräsin vasta kellon soittoon klo 07. Ihanaa! Olin saanut nukuttua koko yön hyvin. Olo oli kuin uudella ihmisellä yhden hyvin nukutun yön jälkeen. Kyllä tämä siis tästä alkaa äidilläkin jo helpottamaan. Myötäeläminen potilaan kanssa onkin vielä kovempaa kuin kuvittelin, varsinkin kun potilas on oma lapsi.

Tänään aion toistaa tuon iltarituaalini, ja huomista odotankin jo innolla, kun olen menossa syömäään ja konserttiin isolla tyttöporukalla...saas nähdä mitä muistoja sieltä mukaan tarttuu. Voipi olla, että niitä pääsee vaikkapa lukemaan täältä ensi viikolla...