Tulipa tälläinen kirjoitus vastaan päivän lehdestä. (kirjoitus lopussa liitteenä) Tuli itselle mieleen ne ajat, jotka haluaisin elämästäni unohtaa. Ainut hyvä asia vastaavasta suhteesta on lapseni. Häntä olen suojellut tältä henkilöltä kaikin tavoin. Mieleeni tulee laulun sanat: "Myrkynkeittäjä suloinen". Itselläni erosta 9 vuotta ja eron alussa todellakin nautin vapaudesta, kukaan ei ymmärtänyt minua miksi näin iloitsin.
 

Näin se meni kulissit oli pystyssä ja kotona asui hirviö. Onneksi pääsin eroon, enkä päivääkään ole katunut, että hänet olen taakseni jättänyt. Emme ole vuosikausiin olleet missään tekemisissä, onneksi. Osasi kääntää kaikki lähipiirin minua vastaan ja kaikkeen syy oli aina minun. Olin alistettu. Siihen en enää koskaan toivottavasti joudu. Karmea, pelottava ja ahdistava kokemus. Olen onneksi vahva ihminen ja pääsin pois, kaikki eivät ole :( Lopullinen totuus tälle asialle löytyi muutamaa vuotta eromme jälkeen, kun exälle tuli lääkärin lausunto persoonallisuushäiriöstä. Vasta silloin ymmärsin täysin millaisessa helvetissä olen elänyt, eikä syy ollutkaan minun :-I Olin jotenkin jopa pettynyt itseeni, että oli noin antanut itseäni höynäyttää, mutta en nähnyt metsää puilta.

Pelkään, että arvet ovat syvät ja etteivät ne eivät parane koskaan. Jos jollain on vastaavia kokemuksia, niin laittaa kommenttia miten siitä paranitte ja saitte uskonne parisuhteeseen takasin.

Tsemppiä kaikille vastaavassa tilanteesa oleville...paras apu on se, että pääsee pois nopeasti ko. henkilön läheltä. 

"

Narsistinen henkilö kaipaa ja tarvitsee jatkuvaa ihailua ja huomioita muilta ihmisiltä.

Narsistin kotona leijuu negatiivisuuden, epätoivon ja uhkan tunteita sekä sietämätöntä pahaa oloa.


Narsisti pitää itseään muita parempana ja syyttää toisia ihmisiä ongelmistaan. Hänellä ei ole kykyä empatiaan, eikä hän häpeä tekojaan. Narsistin omatunto ei kolkuta, vaan hän pystyy kääntämään kaikki asiat päälaelleen ja saa ihmiset uskomaan, että vika on aina muissa.

Narsistin mielestä hänen omat saavutuksensa ja ongelmansa ovat aina merkittävämpiä ja mahtavampia kuin muiden. Hän suhtautuu elämään negatiivisesti ja onnistuu aina löytämään asioista huonoja puolia. Elämä on narsistille yhtä kilpailua, ja hän tuntee usein kateutta. Narsisti on myös yliherkkä loukkaantumaan ja ottamaan itseensä.

Narsistinen henkilö kaipaa ja tarvitsee jatkuvaa ihailua ja huomioita muilta ihmisiltä. Tämä johtuu heikosta itsetunnosta, joka on usein seurausta lapsuudesta. Liian heikko tai puuttuva vuorovaikutussuhde äitiin tai muuhun huolehtijaan on aiheuttanut sen, että narsisti hakee huomiota ja hyväksyntää aikuisiällä.


Narsistin puolisona

Puolisona narsisti on manipuloiva. Hän pyrkii hyötymään kumppanistaan, joko taloudellisesti tai henkisesti. Kumppani on narsistille ikään kuin esine, johon hänellä on rajaton käyttöoikeus ja jonka todellisilla haluilla, mielipiteillä ja tunteilla ei ole hänelle mitään merkitystä. Narsistinen henkilö voi kieltää puolisonsa menot, ja estää näin tätä menemästä harrastuksiinsa sekä tapaamasta ystäviään ja perhettään. Narsisti on yltiöpäisen mustasukkainen.

Toisaalta narsisti voi tarjota kumppanilleen ihania hetkiä, toisaalta taas mitätöidä tämän itseisarvon kokonaan; narsisti käyttää parisuhteessaan henkistä ja fyysistä väkivaltaa, kiristämistä ja alistamista. Hän kokee oikeutetuksi haukkua puolisoaan ja kontrolloida tämän elämää. Narsistista yksinkertaisesti oikein on se, mikä häntä milloinkin palvelee.
Seksiäkin on oltava silloin, kun narsisti sitä haluaa. Seksuaalinen kanssakäyminen on narsistille vallankäytön väline, jolla hän voi osoittaa paremmuuttaan ja voimakkuuttaan myös vällyjen välissä.


Narsisti perheen päänä

Kotioloissa narsistin voisi sanoa olevan eräänlainen diktaattori, joka toiminnallaan hallitsee muiden perheenjäsenten elämää. Narsistin kotona leijuu negatiivisuuden, epätoivon ja uhkan tunteita sekä sietämätöntä pahaa oloa.

Narsisti voi olla sosiaalisesti hyvinkin älykäs, minkä vuoksi hän osaa toimia sosiaalisissa tilanteissa tilanteiden vaatimalla tavalla. Tämän vuoksi narsistia voidaankin kuvailla kodin ulkopuolella vieraiden ihmisten silmin hyväksi tyypiksi, hurmaavaksi ja hauskaksi.

Kotiolot ovat kuitenkin narsistin kontrolloimassa perheessä jotain aivan muuta. Vieraille ihmisille narsisti luo kulissin idyllisestä perhe-elämästä, vaikka todellisuudessa tämä perhe-elämä voi olla perheenjäsenille yhtä helvettiä. Lapset ovat narsistille usein vain keino pitää puoliso kiinni suhteessa ja näin alistaa tämä itsestään riippuvaiseksi. Narsisti on siis perhettä moittiva ja alistava perheenpää, jolla on kova tarve hallita sitä.


Narsistin uhrina

Narsisti tarvitsee rinnalleen itseään jollakin tavalla heikomman ihmisen, jotta voi olla varma, että tämä arvostaa ja kunnioittaa häntä. Hän hurmaa uhrinsa antamalla tälle aluksi rajatonta huomiota saaden tämän tuntemaan itsensä ainutlaatuiseksi ja erityiseksi sekä kiinnostavaksi ja ihanaksi. Suhteen alussa narsisti siis antaa uhrilleen samaa, mitä myöhemmin vaatii itselleen.

Narsisti ei arvosta uhriaan. Silti hän on riippuvainen uhristaan ja tämän itseensä kohdistuvasta ihailusta ja tuesta. Narsisti tarvitsee jonkun pönkittämään omaa olemassaoloaan.

Narsistin tavoite on tehdä uhri itsestään riippuvaiseksi ja tuhota tämän tahto ja minuus sekä alistaa uhri narsistin mielen ja tarpeiden mukaiseksi. Kuitenkin loputon määrä turhia toiveita ja uskoa sekä aina uusia pettymyksiä ja nöyryytyksiä ajaa uhrin jatkuvaan stressitilaan ja kuluttaa tämän loppuun. Uhrin itsetunto romuttuu, kun tilaa henkiseen kasvuun ei ole. Jatkuva varpaillaanolo, syyllisyydentunne ja narsistin "pelin" lukeminen aiheuttavat sen, että narsistin uhri kokee narsistin "omistavan" hänet.


Kuinka erota narsistista?

Narsistisesta henkilöstä eroaminen ja suhteesta lähteminen voi olla ylivoimaiseksi koettu ponnistus. Sitä hankaloittaa narsistin jatkuva uhrin mielen manipulointi, jota narsisti harjoittaa sitä kiihkeämmin mitä enemmän irtautumisyrityksiä ja uhrin taholta huomaa.

Narsisti voi erouhan alla alkaa vannoa rakkautta ja halukkuuttaan muuttua. Hän saattaa myös pommittaa puolisoaan viesteillä ja uhkailla tätä esimerkiksi itsemurhalla. Puolison eroaikeet aiheuttavat usein myös väkivaltaisuuden lisääntymistä narsistin kohdalla.


Narsisti jättää pysyvät arvet

Narsisti saa uhrinsa uskomaan, ettei tällä ole mitään muuta vaihtoehtoa kuin elää hänen kanssaan. Uhri joutuu elämään umpikujassa, joka on todellisuudessa vain narsistin luoma illuusio; kuplan voi puhkaista, mutta se ei välttämättä onnistu ilman ulkopuolista apua.

Narsisti itse ei koe tarvitsevansa apua, sillä hänellä ei omasta mielestään ole ongelmia. Näin ollen avun hakeminen voi tuntua narsistin uhrille vaikealta. Apua olisi kuitenkin haettava, jotta toipumisprosessi voisi alkaa pikimmiten. Narsistin uhriksi joutuminen jättää ikuiset arvet, mikä vaikeuttaa uhria luottamasta enää uusiin, tuleviin kumppaneihin."

 

Eilen oli sitten kipsipotilaan kontrolli nro 2. Röntgen näytti samaa kuin viime viikolla ja kaikki mennyt niin kuin on oletettu. Kyynärsauvoihin tarvittiin pientä korjausta, kun olivat jo kuluneet nuo kuminupit tuosta päästä. Vaihdettiin uusiin ja taas mennään...jopa niin kovaa, että iltapäivällä potilas oli kaatunut kotona. Keppi luiskahti alta, kun lattialle pudonnut villasukka jäi alle... no onneksi vauriota eivät olleet suuret. Enemmänkin henkistä laatua, mutta niistä selvittiin.

Illalla päädyimme potilaan kanssa askartelemaan joulukortteja. Eipä niitä meille olekaan kertynyt kuin vaivaiset 40 kpl lähetettäviä  Että kyllä siinä jonkinmoinen urakka on ennen kuin ne on askarreltu. Tänä vuonna etsin käsiini sen verran helpon ohjeen, että sitä muokkailemalla kortista tuli kohtuullisen pienellä vaivalla hieno! Pääasiassa oli vain tarrojen liimailua, vaikkakin kortista tuli komeasti kolmiulotteinen. Eilinen urakkamme kesti reilut pari tuntia ja valmiita kortteja tuli VAIN 12 kpl. No osa jäi odottamaan vielä viimeistä silausta ja nimikirjoitustamme alle. Eli parin tunnin verran ehkä vielä joudumme uurastamaan.

Korttiaskartelu on ollut varhaisteinin syntymän jälkeen jokavuotinen joulunodotusperinteemme. Askartelijan iän mukaan on tehty enemmän ja vähemmän vaikeita korttiversioita. Tällä kertaa värit olivat punainen ja harmaa sekä hopea. Perinteemme on sen verran jo iskostunut jälkikasvunkin mieleen, että heti alkajaisiksi hän kaivoi esiin joululevyt ja niitä sitten kuunneltiin ja lauleskeltiin korttiaskartelun lomassa. Laitoin riisipuuroa hautumaan ja lopuksi nautiskelimme joulupuuroa sokerilla ja kanelilla  Nam että maistuipa se hyvältä! Ulkona vihdoinkin on maakin valkoinen, joten selkeästi joulumieltä on ilmassa.

Itsenäisyyspäivää jo juhlistimme kalkkunarullalla, joululaatikoilla, kotijuustolla, sienisalaatilla ja kalalla. Pari päivää söimme siis joulun makuja jo ennakkoon, nyt malttaa paremmin odottaa oikeaa joulua ja niitä kaikkia ihania ruokia ja makuja, joita joulu tuo tullessaan.

Jaahans, että maanantai aamu ja ... no ei sentään mennä laulun sanoin. Vauhdikas viikonloppu takana. Sinkkuäidin laivareissua ja jatkoille vielä paikalliseen. Olipa taas viikonloppua. Perjantaina lähdettiin kuuden hengen seurueessa pikkujouluristeilylle. Ilta meni syöden hyvää ruokaa ja nauttien virvokkeista. Laiva oli täynnä porukkaa ja siten ahdastakin tuntui olevan varsinkin tanssilattialla.

Ruokailusta suorastaan kiisimme hyttiin vaihtamaan ykköset päälle ja ei kun tanssiravintolaan. Eipä ollu tarjonta hääppöstä ja tuntui että ihan vaan härskimmäksi on touhu noilla risteilyillä menny. Osa porukastamme ihan järkyttyi suoria ja epäsuoria ehdotuksia, joita miehet tekivät tanssilattialla. No kuten on todettu, niin laivalla ja lapissa onkin ihan omat säännöt...

Yhden kaverin kanssa sitten päätimme vielä iltasella jatkaa laivahumua paikallisessa kuppilassa...mikä on kyllä aikamoinen saavutus meikäläiseltä. Ensinnäkin en todellakaan käy paikallisissa kuppiloissa kuin korkeintaa kerran vuodessa. Nyt jopa peräkkäisinä viikonloppuina! Pikkujouluaikaa sielläkin oli menoa, ja tanssimaan pääsi ihan jatkuvasti. Nyt olivat kyllä tanssittajat enemmän jurrissa kuin viime viikolla, mutta piti ottaa sitten asia itsekin vähän rennommin

Eilen ehtoolla käytiin sitten väsymyksen hiukan helpattua pienellä lenkillä potilaan kanssa. Eka pyörätuolilenkki äitimoottorin turvin. Kyllä ihan hikeä pukkas pintaan, kun tehtiin parin kilsan lenkki. Potilaalla oli kivaa ja äiteellä kunto kohoaa. Kun tästä väsymyksestä vielä pääsis, niin vois huomista vapaapäivääkin viettää vaikka jouluvalmisteluja tehden tai korttiaskartelun parissa...

Eilen ehtoolla käytiin potilaan kanssa ensiavussa vaihtamassa kipsiä. Oli löystynyt sen verran, että jalka pääsi liikkumaan ja piti käydä laitattamassa uusi. Ennen en moista operaatiota ole nähnytkään, joten uusi kokemus mullekin. Potilas kauhistui ensiksi sitä "rälläkkää" jolla kipsi oli tarkoitus leikata. No lopulta pelko vaihtuikin kikatukseen, kun "sahaaminen" kutitti ja nauratti häntä niin , että emme kumpikaan hoitajan kanssa pystyneet sanomaan itkeekö hän vai nauraako?

No poisto operaatio sujui kohtuullisen hyvin ja kun tuki jalasta tuli pois, niin kyllähän se jalka taas alkoi sattumaan ja sitten kyllä molemmat hoitajan kanssa tajuttiin, että milloin sattuu  No ihan ei itkua sentään väännetty, mutta tuskallista tuntui välillä olevan. Hoitajalle ei tullut käsipareja apuun, kun ensiavussa oli täysi tohina päällä. Pari potilasta tuotiin juuri sisään ja vuodepaikat olivat jo valmiiksi täynnä.

Äänekkäintä älämölöä piti humalainen mies, joka oli kaatunut katukivetykseen ja lyönyt päänsä melko pahasti. Hän oli koko ajan lähdössä "kotiin". Häntä rauhoitteli yksi jos toinenkin hoitaja kerrallaan. Lopulta, kun hän jäi yksin, niin otti puhelimen ja soitteli kavereilleen humalapäissään. Jonkun kanssa tuli kinaa puhelimessa ja hän sanoi lähtevänsä siitä paikasta näyttäämään kaverille kuka on oikeassa   Hoitajat onneksi ehtivät hätiin, ennen kuin mies lampsi ovesta ulos pää paketissa.

Viereisen pedin mummelilla oli keuhkokuume, seuraavan pedin mummeli huolestui miten hän pääsee vessaan, jos tollainen tippaletku hänelle laitetaan. Hoitajilla oli täysi työ pitää vastaanotto hallinnassa, joten en todellakaan kadehtinut heitä tässä kohtaa. Ennemminkin tuli suuri myötätunto ja vastuun suuruun paljastui konkreettisesti.

No "meidän" hoitaja oli koko ajan ystävällinen ja itse yritin auttaa häntä kykyni mukaan tukemalla jalkaa sieltä ja täältä. Välillä tuntui, että itsekin olen kohta kipsissä kiinni, kun se kuivasi niin nopeasti kovaksi. Joulun kunniaksi tällä kertaa laitettiinkin punainen kipsi, joka olikin potilaan mieleen kovasti. Jalan asentokin tuntui ja näytti olevan parempi kuin ekassa kipsissä, joten sen vuoksikin olin tyytyväinen, että lähdettiin vaihtotoimiin. Lääkäri kävi vielä varmistamassa miltä kipsi näyttää, joten luottavaisin mielin odotamme ensiviikon kontrollia. Huonompi juttu oli se, että lääkäri kävi katsomassa kuvat koneelta ja sanoi, että siinäpä onkin paha murtuma...eipä ennen ollut kukaan vielä tuota ääneen sanonutkaan. PAHA...siis koipi oli mennyt lähes poikki. Kaksi viikkon kumminkin takana ja kahdeksan enää edessä...

Rankkaa on tuo potilaan "toimettomuus" niin äiteelle kuin potilaalle, joten viikonloppuna kumpikin vaihtaa hetkellisesti maisemaa. Potilas menee mummon ja papan hellään huomaan pariksi päiväksi. Näin sinkkuäiti pääsee pikkujoulurientoihin laivareissulle "vanhojen" rakkaiden ystäviensä kanssa. Useampana vuonna olemme toteuttaneet oman pikkujouluristeilymme ja tälläkin kertaa kuuden hengen seurueemme suuntaa illalla satamaan ja nauttimaan laivan antimista. Yleensä reissulla sattuu ja tapahtuu, viime kerralla itse tein "upean" voltin buffetruokailussa  mutta onneksi seuraukset eivät olleet kovin pahat ja pystyin jatkamaan iltaa. Pelon ja kauhun sekaisin tuntein odotan jälleen risteilyämme, mitähän tällä kertaa tapahtuu... ehkä kerron siitä ensiviikolla

Jaahas, 10 viikon kipsiurakan ensimmäinen kontrolli oli sitten eilen. Kuvassa näytti, että asento oli hieman muuttunut edellisestä kuvasta...mikä ei kyllä sinänsä mieltä lämmittänyt. Muuten kaikki ok. Kohta 2 viikkoa takana potilaan kanssa. Viikon kuluttua vaihdetaan kipsi ja uusi kontrolli. No eiköhän se siitä lähde paranemaan.

Potilas on ollut kohtuullisen reipas ekan viikon. Viikonloppuna oli havaittavissa pientä turhautumista. Apua ei paljon saa antaa, muuta kuin ihan välttämättömissä asioissa. Todella selviytyjä tyyppiä siis jälkikasvu. Ja mikä ettei olisi, onhan äitinsäkin todellinen selviytyjä ja taistelija luonne  Edelleen siis otettava asiat rauhassa. Pyörätuolia testattiin vieraassa ympäristössä, kun kävimme shoppailureissulla ostoskeskuksessa. Kotikonnuilla ei tuolia voi kuulemma käyttää, ettei kukaan vaan näe  Toisaalta sen ymmärrän, mutta kyllä joku ilta aion iltahämärissä häntä ulkoiluttaa, kunhan vaan saadaan sade taukoamaan.

Joulun tuloa odotetaan nyt kaksin verroin, sillä lääkäri lupasi jouluviikolla puolet lyhyemmän kipsin ja siitäkös potilas riemastui. Synkkä ja pimeä ilma ei kyllä tuo sitä kaivattua joulun tuntua, mutta se hyvä puoli siinä on, että ei ole liukasta, ettei tule uusia vaurioita potilaalle. Kylmää ja jäätä voi käydä tarvittaessa fiilistelemässä jäähallilla, kuten eilenkin tehtiin  

Taas siis potilaan kanssa edessä viikon etappi, jonka selvitettyämme ollaan taas viikkoa lähempänä joulua ja kipsin poistoa... JES!