Kuten jo edellisestä kirjoituksesta selvisi, on lapsi kipsissä tai pikemminkin hänen jalkansa, vasen sellainen. No, liikkuminenhan on hankalaa, ja sitä myöden myös vähäistä. Päätinpä kysäistä, että saisko jostain pyörätuolia lainaan, jotta päästäisiin ulkoilemaan ja vaikka shoppailemaan yhdessä.

Aloitin metsästyksen paikallisesta tk:sta, jossa ei ollut sopivaan kalustoa. Pyysi ottamaan aluesairaalaan yhteyttä ja minähän otin. Soitin keskukseen. Ensin yhdistivät yliopistolliseen keskussairaalaan, joka on 60 km päässä. Eipä siihen suuntaan juuri asiaa ollut, vaikka sieltä tuoli olisi kyllä löytynyt. Käännyin taas aluesairaalan keskuksen puoleen. Yhdistivät psykiatriselle osastolle, kun kyselin apuväline lainaamoon??? Luulivatkohan minun tarvitsevan apuvälinettä johonkin muuhun, kun fyysiseen vaivaan?No, ei kun uudelleen keskukseen, jossa tällä kertaa kysyivät, että psykiatriselle vai jollekin ässällä alkavalle osastolle. (en muista mikä sana se oli, mutta jokin hienolta kuulosta kumminkin) " No ei ainakaan sinne psykiatriselle", sanoin ja yhdistivät sitten ilmeisesti fysiatriselle. Jonkun tovin siinä odottelin, kun puhelimeen vastasi naisääni ja kertoi puhelun olevan jopa toisen maakunnan sairaalassa...Häh!  Enhän mä sinne soittanut vaan naapurikaupungin fysioterapeutille. No, otetaan taas seuraava puhelu ja pyydetään jälleen yhdistämään, tällä kertaa selitin keskukselle asiaani jo vähän enemmän, jotta osaisi yhdistää oikealle osastolle. Kävikin ilmi, että pitäisi ottaa yhteyttä saman sairaalan tk:hon, josta voisi asiaa kysellä. Sain numeron ja soitin taas. Tällä kertaa puhelimeen vastasi naisääni, joka kertoi puhelun olevan naapurikaupungin kaupungintalon puhelin keskuksessa... voi elämä! Selvitin haluavani tk:n fysioterapeutille ja taas yhdistettiin... Fysioterapeutti iloisesti vastasi ja kun sain selvitettyä asiani, niin kysyivät, että et soittanutkaan tästä ko. kaupungista. No en, vaan naapurikaupungista. No, joo mulle ei sitten täältä voidakaan antaa pyörätuolia, kun pitäisi kysellä omasta tk:sta. Joo, joo kysytty on, mutta kun siellä ei ole ja käskettiin soittaa naapurikaupunkiin... nyt oli mennyt jo 11 puhelua, joten pinna ei meikäläisellä tässä kohtaa enää ollut kovinkaan lempeä. Ystävällisesti langan toisessa päässä annettiin vihdoin sen fysioterapeutin kännynumero, joka voisi lopulta luvata sen apuvälineen jota kaipasin. Antoipa vielä toisenkin henkilön kännynumeron, jos ensimmäinen ei vastaa. Tässä kohtaa jopa innostuin Kiittelemään!

No lopulta sain langan päähän oikean ihmisen ja tuoli luvattiin lainaan. Hain sen sitten sopimuksemme mukaan ensiapuasemalta, kun en "virka-aikana" päässyt siellä käymään. Hyvää palvelua siis lopulta. Tuoli odotti minua ja hoitajat hoitivat lainapaperit kuntoon. Kyselin vielä käyttöohjeita, kun ei aikaisemmin ole kyseistä vempainta tarvinnut käyttää. Hoitaja siinä esitteli vipuja toisensa jälkeen. Lopuksi kysyin, että pitäisi tämä saadaa vielä autoon mahtumaan, että miten menee kasaan. Eipä sitä hoitaja enään tienytkään ja paikalle tuli mieshoitaja, joka ei sen paremmin osannut asiassa auttaa. Mikäs nyt eteen? Onneksi osastolla oli käymässä kirurgisen osaston ylilääkäri, joka hetken asiaa tutkittuaan sai tuolin kasaan. Hienoa! Ylilääkäri totesi siinä pieni virne suupielessään, että ei sitä turhaan ole kouluja käyty  No olen tässä samaa mieltä, ja jos ei muuta, niin ainakin häneltä onnistui se, mihin hoitajat eivät pystyneet, oli sitten valelääkäri tai ei.

Tuoli olisi nyt siis auton kyydissä matkalla kotiin, toinen asia on suostuuko potilas sitä käyttämään vai ei?