Kävipä tämä sinkkuäiti viikonloppuna ihanan ystäväporukan kanssa ulkona syömässä. Olimme hienossa ja tunnelmallisessa ravintolassa, jossa oli varattu ihan oma loossi meidän seurueelle. Etukäteen olimme tilanneet kukin alku-pää-jälkiruoka yhdistelmät, jotka meille sitten tarjoiltiin. Itse olin valinnut alkuun foccasia leivän, jossa oli ihanasti valkosipulia, yrttejä sekä salaattia. Nam, maistuipa se hyvälle  

Pääruuan valinta olikin sitten hieman hankalampaa, kun listalta löytyi toinen toistaan herkullisempia vaihtoehtoja. Lopulta jäljelle jäi kolme vaihtoehtoa: kuhaa, poroa tai fasaania. Näistä kolmesta mietin, että kuhaa olen syönyt ja sitä saa muualtakin. Poroakin on tullut syötyä ja se on aina hyvää. Fasaani oli minulle uusi tuttavuus, jota en ole koskaan ennen maistanut. Kuulosti hyvältä ihanan marsalakastikkeen kanssa. No, sitäpä sitten tuli valittua, vaikka vikaanhan se taisi mennä. Isosta seurueestamme kukaan muu ei ollut siihen valintaan osunut, joten olin ainoa fasaanin popsia.

Tarjoilija toi herkullisen näköisen pääruokani pöytään ja samalla, kun hän asetteli lautasta eteeni hän sanoi, että tässä on sitten Haulivaara!   Tässä kohtaa meikäläisellä loksati leuka auki, että mitä ihmettä! Enpä ollut koskaan ennen törmännyt ruokaan, jota piti syödessä varoa. Joku seurueessa tiesi kertoa, että riistassa usein on näitä Haulivaroituksia. Eipä ole mun kohdalle koskaan sattunut ennen, liekö sitten ensimmäinen kerta, kun syön tällaista riistaa. Enpä muista, mutta kuvittelisin ettei ihan eka kerta kumminkaan ollut.

Ensimmäistä kertaa elämässäni söin kerrankin ruokani hitaasti rauhallisesti pureskellen, ilman mitään kiirettä. Sitten rasahti! Siellä se nyt oli, hampaiden välissä, kovana ritisten... Hauli! Kaivoin sen nopeasti suusta ulos ja KYLLÄ... se oli hauli! Pieni, pyöreä, mustanpuhuva hauli. Iso se ei ollut, mutta nuppineulan pään kokoinen, pyöreä hauli. Eipä ollut turhia varoiteltu etukäteen, sillä jos sitä olisi kunnolla puraissut, niin kyllä siinä olis varmaan hampaita mennyt. Tällä kertaa säästyin, vaikkakin seurueesta yhden jäsenen hammas tällä reissulle lohkesikin  Ei kylläkään ravintolassa, vaan ihan muualla, mutta siitä voi kertoa sitten oman tarinansa.

Jälkiruokaa vailla valmiit olimme siis ruokailussa ja jälkkäriksi olin valinnut juustokakkua. Eipä sekään huono valinta ollut. Vierustoverini ei ollut ottanut jälkiruokaa, joten minä annoin omastani hänelle, ja tuntui se hänellekin maistuvan. Ihanaa päästä ulos syömään kunnolla mukavassa seurassa, tätä haluan lisää! Ensi kerralla vähän viisaampana otan jotain muuta, kuin riistaa. Eipähän tarvitse koko aikaa pelätä syödessä, vaan voi nauttia ruuan maustakin.